Jalkapallo

Suomalainen jalkapallo ei ole mennyt toivotulla tavalla eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Ei ole tullut uusia Jari Litmasia tai Sami Hyypiöitä, vaikka suomella on ollut ihan hyviä lupauksia.

Yksi todellinen hahmo ennen vanhaa oli Karttulassa syntynyt Aulis Rytkönen. Aulis Rytkönen on yksi kaikkien aikojen suomalaisista jalkapalloilijoista ja hän samalla myös suomen ensimmäinen jalkapallo ammattilainen. Hän on ilman muuta kaikkien paras jalkapalloilija joka on syntynyt Karttulassa, jopa koko suomessa! Rytkönen pelasi sotavuosien jälkeen aloittaen vuonna 1945, jo 16-vuotiaana miesten joukkueessa KUPS joukkueessa. Rytkösen matka jatkui tämän jälkeen aina Ranskaan ja Tolouluse joukkueeseen asti. Siellä hän tienasi elantonsa, pelaamalla jalkapalloa.

On mielenkiintoista nähdä, tullaanko näkemään uusia huippu jalkapalloilijoita jotka tulevat Karttulasta, tai suomesta ylipäätänsä. Huippu jalkapalloilijoita tulee suomesta aivan liian vähän. Tämä on totta kai oma henkilökohtainen mielipide. Tietysti kaikki on todella suhteellista. Suomi on kuitenkin suhteessa isompiin maihin todella pieni. Suomessa ei asu yhtä paljon ihmisiä kuin Euroopan suurkaupungeissa. Myös pohjoismaissa ylipäätänsä asuu paljon enemmän ihmisiä kuin suomessa. Ruotsissa esim. asuu useampi miljoona ihmistä enemmän.

Karttulassa ei valitettavasti nähdä myöskään mitään huippu jalkapalloa tällä hetkellä. Suomen maajoukkue pelaa lähes poikkeuksetta Helsingissä, joko sitten Helsingin Olympia Stadionilla tai sitten Finnair Stadionilla, joka sijaitsee myös Helsingissä.

Mielenkiintoista on nähdä, tuleeko Karttulaan lisää puitteita jalkapallo harrastuksen harrastamiseen. Karttulassa ei ole mitään suurta stadionia, siellä löytyy kyllä keskuskenttä, joka ei nyt ole mikään iso. Seuraavassa artikkelissa pyrimme keskustelemaan ja kertomaan uusista aiheista.