Kati Karttulasta

paparazzi

Varmasti monet meistä muistavat Tv- sarjan Maajussille Morsian, jossa isännät ja emännät kautta Suomen hakivat itselleen kumppania. Viimeisellä kaudella mukana oli myös Kati Karttulasta, joka olisi varmasti hurmannut niin katsojat kuin maajussitkin rempseällä ja iloisella olemuksellaan…jos vain olisi pysynyt mukana sarjan alkuun asti!

Katin ilmoittivat ohjelmaan hänen ystävänsä, jotka olivat olleet jo pitkään sitä mieltä että Katista olisi tosi Tv-tähdeksi. Ensireaktio Katilla ei ollut kovinkaan myönteinen, hänen kuultuaan tästä yllätyksestä, minkä kaverit olivat hänelle salaa järjestäneet, mutta pikkuhiljaa hän hyväksyi ajatuksen siitä, että hän olisi kohta koko kansan Kati.

Kuvauspäivän koittaessa ja koko tuotantotiimin kaartaessa paikalle, Katin hermo meinasi totaalisesti pettää. Tämä kaikki oli liian jännittävää pikkukylän tytölle ja sai Katin posket kuumottamaan punaisina. Ystäviensä avustuksella, Kati kuitenkin kokosi hermonriekaleensa ja astui esiin esitelläkseen itsensä Nuutilan Mialle, joka juonsi ohjelmaa. Ohjelmaa varten Kati ja hänen tiivis kaveriporukkansa olivat yhdessä tehneet Katille niin kutsutun muodonmuutoksen, jossa Katin vaaleat ja pitkät hiukset oli leikattu säpäköiksi ja epäsymmetrisiksi. Hiukset olivat nyt mustat ja edessä oli kiva violetti tehosteraita. Kati oli kyllä todella tyytyväinen uuteen muuttuneeseen lookkiinsa ja oli tämän innostamana ostanut myös lantiofarkut ja nuorekkaan nailon topin, jossa oli pääkalloja ja ruusuja.

Astellessaan kuvausryhmän eteen, Kati tiesi saavuttaneensa kuuluisan Wow-efektin, kun ihmisten suut loksahtivat auki. Tätä reaktioita Kati oli mielessään salaa toivonutkin ja aikoi nyt ottaa hetkestään kaiken irti, poseeraamalla ja kääntyilemällä vauhdikkaasti, samalla kun Mia Nuutila yritti haastatella häntä.

Seuraavana päivänä Kati lähtisi tapaamaan maajussia, joka oli valinnut hänet yhdeksi morsianehdokkaakseen ja tapaisi samalla myös muut morsiamet. Matkaan Kati lähti jo aamuvarhaisella seuraavana aamuna ja olikin paikalla ensimmäisenä. Keskellä syvää Savoa, Katia odotti Vieno, joka siis etsi itselleen vaimoa. Vieno oli ihan kohtuullisen näköinen mies, jos ei antanut sen tosiseikan haitata, että hygienia ei ehkä ollut sieltä kaikkein parhaimmasta päästä.

Kati oli kuitenkin kekseliäs ja päätti ehdottaa iltasaunaa ja uintia läheisessä järvessä. Tämä sopikin Vienolle ja muille morsiammille hyvin ja yhdessä he sitten saunoivat ja uivat koko yöttömän yön. Kati hauskuutti toisia tarinoillaan Karttulasta ja paikallisista persoonallisuuksista, joilla kylällä todella riitti. Kaikkien suosikki tarina oli ehdottomasti Karttulan koiranäyttelystä kerrottu, koska moni naisista tiesikin Pörkön jo entuudestaan.

Saunan jälkeen nelikko suuntasi takaisin talolle ja tuvassa keiteltiin maukkaat saunakahvit, kera pullan ja voileipien. Tunnelma oli todella mukava ja leppoisa, eikä ketään naisista oikeastaan haitannut toisten läsnäolo.

Toisten mennessä nukkumaan oli Katilla kuitenkin muita suunnitelmia. Hän hiipi hiljaa pihan perällä olevaan latoon ja soitti Seitsemän päivää -lehden vihjepuhelimeen, johon ilmoitti että Vienon tilalla oli menossa oikea kissatappelu morsiasehdokasten kesken ja Vieno oli kiidätetty sairaalaan. Eipä aikaakaan, kun tilan päällä pörräsi Seiskan helikopteri oikeaan suuren maailman malliin ja toisetkin heräsivät tuohon kovaan ja yllättävään ääneen.

Vieno oli aivan poissa tolaltaan, kun seiskan toimittajat jahtasivat häntä pitkin peltoa ja naiset kiljahtelivat ja yrittivät etsiä jotain soveliasta päällepantavaa, kun kameravalot räiskyivät ja kysymyksiä tuli yhtenä tulvana. Ainoa joka nautti tilanteesta, oli Kati joka paistatteli kameravalojen räiskeessä ja antoi lausuntoja. Kati oli jopa meikannut itselleen mustan silmän ja tuhrinut paitaansa ketsuppia, todistaakseen yöllisen tappelunnujakan aitouden.

Viimein kun toimittajat olivat saaneet tarpeekseen ja pöllämystynyt joukko jäi pihamaalle, heräsi kysymys, mistä he olivat tienneet tulla tilalle ja mistä oli koko asiassa ylipäätään kyse? Vihdoin katseet siirtyivät Katiin, joka ilmoitti suorasukaiseen tapaansa että hän oli ollut asialla ja soittanut Seiskaan. Toisten tyrmistyneet katseet seurasivat Katia, hänen marssiessaan aittaan nukkumaan ja odottamaan seuraavan päivän kuvauksia.

Aamulla Kati heräsi kovaan koputukseen aitan ovella ja valmistautui kohtaamaan taas kaipaamansa julkisuuden. Ovella olli kuitenkin tuottaja, joka kertoi, että Katin oli välittömästi pakattava laukkunsa ja poistuttava. Se mitä Kati oli eilen yönä tehnyt oli täysin anteeksiantamatonta ja vastoin ohjelman sääntöjä. Kati yritti ensin protestoida vastaan, mutta huomasi sen olevan täysin turhaa. Puolentunnin kuluttua Kati olikin jo matkalla takaisin Karttulaan, tuotantoryhmän autossa.

Kotona Kati kuitenkin tajusi, että tässäkin asiassa oli onni onnettomuudessa. Nyt hänellä oli todella paljon materiaalia, vaikka Suomen jokaiselle juorulehdelle ja määrätietoisesti hän alkoikin soitella lehtiä läpi ja kertoa traagista tarinaansa.

Näin alkoi Katin julkkis elämä ja nykyään hän esiintyy tosi Tv-sarjoissa ja erilaisissa keltaisen lehdistön julkaisuissa säännöllisesti. Joskus Katin saattaa myös bongata Tokmannin tai Jaken rautakaupan mainoksistakin, eli loppu hyvin, kaikki hyvin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *