Karttula – Entinen kunta Suomessa

Karttula

Karttula on entinen kunta Suomessa. Karttula sijaitsee Pohjois-Savon maakunnassa. Kunnassa asui
n. 3500 ihmistä 31.12.2010, ja sen pinta-ala oli n. 588,75 km2, josta 115,37 km2 oli vesistöä.
Karttulan vaakuna oli puun juuri jossa oli kaksi oksaa.

Karttulan naapurikunnat olivat Kuopio, Suonenjoki, Tervo ja Maaninka.

Vuoden 2011 alussa Karttula liittyi Kuopioon jonka jälkeen laajentuneen kaupungin nimi on Kuopion kaupunki ja vaakunana toimii Kuopion kaupungin vaakuna.

Karttula on myös tunnettu siitä, että heidän kunnassa syntyi yksi suurimmista suomalaisista jalkapalloilijoista ja suomen ensimmäinen jalkapalloammattilainen, Aulis Rytkönen. Karttulassa on syntynyt Vilho Kekkonen, joka on ollut korkean ikänsä vuoksi maailman vanhin esiintyvä tenori.

Pienestä asukasmäärästä ja paikkakunnasta huolimatta Karttulassa on suhteellisen hyvät harrastus mahdollisuudet. Karttulassa on esim. paikallinen tennisseura ja hyvät suunnistus mahdollisuudet. Karttulassa voi myös käydä ulkona kävelemässä ja kesällä voi käydä uimassa.

Karttula, tänään osa Kuopion kaupunkia, on mukava ja rauhallinen paikkakunta.

Toivottavasti näistä tiedoista oli jotain apua ja että saitte lisätietoja entisestä kunnasta nimeltä Karttula.