Matkailu avartaa, varsinkin Karttulassa!

Tämänkertaisessa matkustusoppaassamme otamme hieman erilaisen lähestymistavan, sillä sujahdamme sulavasti Karttulaan! Tämä suomen entinen kunta, nimeltään Karttula, sijaitsee pohjois-savon maakunnassa. Tarkemmin ottaen, lounaisosassa. Esimerkiksi yksi suomalaisen jalkapallon suurimmista nimistä, Aulis Rytkönen on syntynyt Karttulassa.

Karttula ei siis ole niin tylsä, mitä olet ehkä kuullut! Alueella on loistavat ulkoilumahdollisuudet, sekä yöpyminenkin onnistuu nopeasti vaikkapa hotellissa. Mikäli olet siis hieman ”extreme” tuulella, suosittelemme että napautat itsesi vaikkapa Karttulaan!

Suomessa matkaileminen on muutenkin hieman unholaan jäänyt asia, sillä suomen luontohan tarjoaa ainutlaatuisia kokemuksia seikkailunhaluisille! Suomalaiseen luontoon oleellisena osana kuuluu tietysti vihreys, sekä talvisin lumi. Lumisessa metsässä liikkuminen onkin ehkä hienointa hommaa, mitä talvisin voi tehdä! Pitää kuitenkin olla varuillaan, sillä talvisin pimeä yllättää hyvin nopeasti, joten pidäthän huolen siitä, että olet kokoajan kartalla siitä, missä olet ja minne olet menossa.

Ei olisi ensimmäinen kerta, kun valitettavasti metsään eksynyt seikkailija ei sieltä koskaan löydä pois. Mikäli et ole ennen metsässä paljon liikkunut, on hyvä varata aina mukaan muutama pakollinen tarvike. Vaikka seuraavat saattaisivat kuulostaa hieman oudoilta, ne ovat erittäin tarpeellisia. Ota mukaasi veitsi, tulentekovehkeet, sekä jos mahdollista, jopa hätäraketti. Koskaan ei voi olla liian varma mistään. Nämä ovat jokaisen erämiehen työkaluja, mitä on hyvä kantaa mukanaan. Olet varmasti nähnyt kaikenlaisia selviytymisohjelmia, mitä jos se sattuisikin omalle kohdallesi? Tällöin varmasti toivoisit, että voisit sytyttää nuotion lämmitelläksesi, tai vaikkapa kaivertaa puista itsellesi suojan lunta ja tuulta vastaan.

Metsässä ei hirveästi varmaan nettiyhteyksiä ole, joten suosittelemme pitämään puhelimesi visusti taskussa, kunnes löydät paikan missä on kenttää, jotta voit apua soittaa tarpeen tullessa. Vaikka löytäisitkin miten hyviä bonuksia lempi netticasinollesi, ei varmasti keskellä metsää kannata niitä alkaa käyttämään! Itse kulutin kerran akkuni loppuun metsässä, yrittäessäni etsiä bonusta netent-bonukset.com sivustolta.  Melko varma olen siitä asiasta, että en toistamiseen rupea hölmöilemään samanlailla!

Metsässä liikkumiseen kannattaa muutenkin panostaa, sillä on erittäin terveellinen liikuntamuoto. Tietysti jonkinlainen varovaisuus on aina hyvä, sillä maasto voi olla hyvinkin vaikeakulkuista, riippuen tietysti missä päin olet patikoimassa. Esimerkiksi Lapissa on hieman erilaiset maastot, kuin mitä esimerkiksi Karttulassa! Lapin luontopoluilla voi viettää aikaa vaikka päiväkausia, sillä erämaassa tapahtuvat patikointireissut eivät taatusti ole tylsiä! Lapin luonto on jotain niin upeaa, ettei sitä oikein voi tajuta ellei sitä itse koe. Suosittelemmekin lämpimästi, että poikkeat matkalla Lapissa. Oli sitten kesä, tai talvi, Lappi ei varmasti tule pettämään sinua. Pohjoinen Suomi muutenkin on yleisesti erittäin rikasta seutua, luonnontieteellisesti. Miljoonat turistit vierailevat siellä myös vuosittain, koska se on niin suuri nähtävyys!

Mikäli olet kiinnostunut extreme-matkoista, voit olla yhteydessä suoraan kommenttikenttää käyttämällä. Oli haluttu matkakohde sitten Karttula, tai vaikkapa upea Lappi, ei sillä ole mitään merkitystä! Toimistollamme on muutama matkaopas, jotka aiommekin laittaa hyvään käyttöön! Ajattelimme ensin tehdä työpaikan kanssa ns. virkistysjuoma reis…. eikun virkistysreissun, mutta ajattelimme tarjota tätä mahdollisuutta myös lukijoillemme, sillä edelliskertainen matkamme oli todellinen menestys! Suosittelemme että pakkaat kimpsut ja kampsut jo nyt, sillä matkakuume on tuloillaan! Ei tarvitse kuin hieman googlen kuvahaulla katsella lappia, niin ymmärrät mistä puhumme. Toivotamme sinulle oikein sydänmellistä joulun odotusta, sekä onnea matkaan, mikäli aiot lähteä patikoimaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *