Siirry suoraan sisältöön

Kesäpäivä Karttulassa

karttula

Haluan pitkästä aikaa kirjoittaa omista kuulumisista. Jos en ole huomannut aikaisemmin esitellä itseäni, olen Elisabeth 26 -vuotta tämän blogin toinen kirjoittajista. Muutimme perheeni kanssa uuteen asuntoon alkukesästä, koska vanha koti jäi hieman pieneksi. Suunnitteilla on siis ollut perheenlisäystä sekä tokihan tämä meidän karvainen uusi perheenjäsen vaatii oman tilansa. Säät eivät ole olleet tänä kesänä kovinkaan hyvät, joten ei ole oikeastaan harmittanut yhtenäkään aamuna mennä töihin päiväksi. Ei sillä etten rakastaisi työtäni, mutta varmasti aivan jokainen tuntee joskus, ettei töihin huvittaisi yhtään mennä esimerkiksi jos pihalla on harvinaisen kaunis kesä sää. Tänä kesänä teimme erilaisen ratkaisun mieheni kanssa. Pidämme kesäloman vasta syksymmällä ja lähdemme kahdestaan käymään ainakin muutaman päivän reissussa jossakin ulkomailla. Lapset sekä koira menevät siksi aikaa mummulaan, mikä on varmaan lapsien tämän vuoden kohokohta.

Kesä on lähtenyt sujumaan hyvin. Toki uusi koti on vaatinut paljon panostusta, sillä halusin muuttaa kaikki seinät sekä annoin lapsille mahdollisuuden vaikuttaa heidän omiin huoneisiin. P halusi ihanan prinsessahuoneen, jonne ostimme sitten IKEA:sta teemaan sopivia seinätarroja sekä sängyn ympärille laitoimme prinsessamaisen verhon, jotta P voi nukkua prinsessan yöunia. J taas halusi huoneeseensa koripallo teeman. Hänelle hankimme todella pehmeän sisäkoripallon sekä korin huoneeseen ja sisustimme sen muutenkin urheiluteemalla.

karttula 1

Nyt, kun koti on saatu hyviltä osin kuntoon on meidän ihana uusi tulokas Sulo Jackrusselinterrieri alkanut tekemään tarpeitaan sisälle ja tästä syystä olemme joutuneet tekemään hätätoimenpiteitä suojellaksemme uutta parkettilattiaamme. Olemme nyt väliaikaisesti mieheni kanssa tehneet niin, että olemme pitäneet ruokatunnit täysin eri aikoihin ja käyneet kotona tsekkaamassa koiran tekemisiä parikin kertaa päivässä. Suloa ei kuitenkaan voi totuttaa tällaiseen, joten päätimme, että sen tulee loppua ensiviikon jälkeen. Lisäksi ostimme kameran, jolla voimme seurata Sulon tekemisiä työpaikalta käsin, jotta saisimme tietoon poteeko uusi tulokkaamme valtavaa eroahdistusta työpäivien aikana.

Tällaista kuuluu meidän perheelle tällähetkellä. Nyt vain oikeastaan olemme yrittäneet palautua perhejuhannuksesta, jonka vietimme yhdessä tuttava perheen kanssa täällä meillä. Juhannus oli kyllä omalla tavalla rentouttava, mutta ympärillä oli kuitenkin niin paljon hulinaa ja huisketta lapsien toimesta sekä parin koiran toimesta, joten ei siinä kovinkaan paljon kerennyt rentoutumaan.